Tekoälyn avulla myöhästymiset kuriin – Finnair testaa uutta työkalua


Tekoäly käyttöön viivästymisriskien minimoinnissa

Finnair pyrkii jatkossa ennakoimaan mahdollisia viivästymisriskejä uuden tekoälytyökalun avulla. Kehitystyössä on ollut mukana suomalainen toimija Silo.Ai ja Finnairin Juha Karstunen kertoo että ensimmäiset kokeilut ovat olleet rohkaisevia.

”Testasimme pilotointivaiheessa olevaa tekoälyratkaisua viime talvena, ja tulokset olivat rohkaisevia. Tarkoitus on ottaa ratkaisu käyttöön osana laajempaa teknistä uudistusta myöhemmin tänä vuonna. Kehitämme myös muita älykkäitä ratkaisuja päätöksenteon tueksi”

Työkalun avulla Finnair pystyy ennakoimaan eri tilanteisiin, kuten sään aiheuttamiin poikkeuksellisiin olosuhteisiin, ja näin ollen suunnittelemaan toimet joilla vaikutukset asiakkaisiin minimoidaan. Työkalu hyödyntää Finnairilta tulevaa dataa kuten kiitoteiden kokonaiskapasiteettiennusteita, säädataa, menneitä sääennustuksia sekä historiallista täsmällisyysdataa. Työkaluun rakennettiin lisäksi varoitusmekanismi, joka hälyttää jos ilmenee ennustus että tietty määrä lentoja myöhästyy. Lentoliikenteessä tullaan varmasti hyödyntämään tekoälyratkaisuja kasvavissa määrin tulevaisuudessa.

Leave a Reply