EU:n koronapassi tulee heinäkuussa – Lue lisää!

STM kertoi, että EU:n yhteinen koronapassi tulee Suomessa käyttöön jo kesäkuussa mutta virallisesti se otetaan käyttöön EU:ssa heinäkuun aikana.

Koska koronapassi otetaan käyttöön?

Koronapandemia on rajoittanut matkustamista, mutta kiellettyä ulkomaillekaan meno ei ole ollut. Euroopan matkailu yhdenmukaistuu kuitenkin, kun EU:n yhteinen digitaalinen koronatodistus tulee käyttöön, mutta koska tämä tarkalleen tapahtuu?

Kansallinen koronarokotustodistus otettiin käyttöön jo tämän vuoden toukokuussa. Koko EU:n yhteinen koronatodistus otetaan käyttöön heinäkuussa 2021. STM kertoi, että EU:n yhteinen koronapassi tulee Suomessa käyttöön jo kesäkuussa mutta virallisesti se otetaan käyttöön EU:ssa heinäkuun aikana. Jos sinulla on kansallinen rokotustodistus joka on aiemmin puhelimeen tallennettu tai paperille tulostettu on syytä vaihtaa tämä EU:n koronarokotustodistukseen. EU:ssa koronapassi tulee voimaan heinäkuun alussa ja kaikilla jäsenmailla on muutama viikko aikaa ottaa se käyttöön.

Mikä on koronapassi?

Suomessa koronapassi tulee osaksi Omakanta-palvelua. Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) mukaan Suomen rokotetodistus vaihtuu EU:n todistukseksi automaattisesti Omakannassa. Mutta mitä tietoja koronapassi tulee sisältämään? EU:n koronatodistus tulee sisältämään kolme eri todistusta. Ensinnäkin se sisältää todistuksen koronarokotuksesta, toiseksi todistuksen negatiivisesta koronatestituloksesta ja tämän lisäksi todistuksen sairastetusta koronasta.

Mikä passi käytännössä toimii?

Kun EU:n koronatodistus tulee voimaan, se korvaa kansallisen koronarokotustodistuksen. Kun rokotus- tai testitulostiedot on tallennettu Kanta -palveluihin, henkilö voi kirjautua Omakantaan ja saada todistukset tätä kautta. Yleensä todistus on saatavilla viiden vuorokauden kuluessa rokotuksen antamisesta.

Kyseessä on sähköinen rokotus- tai testitulostieto, jonka voi tallentaa omalle puhelimelle tai tulostaa paperille. EU:n koronapassi varmennetaan QR-koodilla. Henkilöt, jotka eivät käytä Omakanta-palvelua voivat hankkia koronarokotetodistuksen terveydenhuollosta, mikäli esimerkiksi matkustamisen takia todistusta tarvitaan.

Näin saat koronatodistuksen Omakannasta.

  1. Kirjaudu Omakantaan kanta.fi-sivulta omalla tunnistusvälineelläsi kuten verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.
  2. Valitse vasemman reunan valikosta kohta Koronatodistus. Löydät linkin todistusosioon myös Omakannan etusivulta.
  3. Hae todistusta painamalla linkkiä ”Tarkista, onko sinulla koronarokotustodistus (pdf)”. Jos sinulla on todistus, se avautuu uuteen välilehteen pdf-muodossa.

Siirry Omakantaan

Missä koronapassi tulee toimimaan?

Kun EU:n koronatodistus otetaan heinäkuussa virallisesti käyttöön niin se toimii todistuksena rajanylitystilanteissa. On kuitenkin syytä huomioida että kun EU:n asetus tulee virallisesti voimaan 1.7. niin jäsenmailla on kuusi viikkoa aikaa tehdä tarvittavat toimenpiteet. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikilla EU-mailla ei välttämättä ole täysin samaan aikaan valmiuksia antaa ja lukea todistuksia. Kukin EU-maa päättää itse siitä, edellyttääkö se EU-koronatodistusta maahan saapuvilta henkilöiltä. Toiveena on kuitenkin että koronapassi tulee helpottamaan vapaata liikkumista EU:n sisällä eli heinäkuun jälkeen jos kaikki menee suunnitellusti niin kaikista maista löytyy selkeät pelisäännöt ja prosessit koronatodistuksen tarkistukseen.

Matkustamista ei vieläkään suositella

THL:n mukaan turhaa matkustamista on vieläkin syytä välttää, koska koronatilanne on huono useissa EU-maissa. Lisäksi kannattaa aina ennen matkalle lähtöä tarkistaa kyseisen kohdemaan koronatilanne ja ennen paluumatkaa Suomen koronatilanne sekä koronaan liittyvä ohjeistus.

Tarvitseko lisää tietoa rokotetodistuksesta tai matkustuskäytännöistä?

THL:n sivuilta löytyy hyvä ajantasalla oleva tietopaketti josta saat vastaukset kaikkiin kiperiinkin kysymyksiin. Tietopaketti löytyy täältä.